Blogi




Tänään tätä mieltä, huomenna jotain muuta...

Maanantai, Tammikuu 21, 2019, 10:52

Aina kun joku hehkuttaa, että arki on juhlaa tai arki on ihanaa, näen punaista. Arki EI ole juhlaa. Päinvastoin, arki on juhlan vastakohta.

Arki on jokapäiväistä ja yllätyksetöntä. Tylsää. Raskasta. Kaavamaista. Arki on rutiineja ja velvollisuuksia, kaupassa käymistä ja roskapussin viemistä, ruuanlaittoa ja laskujen maksamista. Arki on aikaisia aamuherätyksiä ja liian vähäistä unta, tuskastuttavaa kiirettä ja hermostuttavaa odottelua. Se on riittämättömyyden tunnetta, ahdistusta, riitelyä, mykkäkoulua. Arkea on kadonneet silmälasit ja lattialle leviävät kahvinporot. Arki on sitä, kun tietokone kaatuu, auto ei lähde käyntiin ja bussi ehti jo mennä. Arki on jatkuvaa pienten ja isojen vastoinkäymisten virtaa, jokapäiväisiä pulmia ja niiden ratkaisemista.

Arki voi olla hyvää ja antoisaa, mutta se ei ole juhlaa eikä se ole ihanaa. Se, mikä elämässä on ihanaa, ei ole arkea. Ihanat hetket ovat arjen sekaan harvakseltaan siroteltuja kultahippuja. Siksi ne niin ihanalta tuntuvatkin: ne katkaisevat arjen. Jos jokainen päivä olisi juhlaa, juhla muuttuisi rutiiniksi ja olisikin arkea, eikä enää yhtään ihanaa.

Juhla on jotain vapaaehtoista, itse valittua, arki taas pakonomaista suorittamista. Arki on reki, jota vedetään eteenpäin jokapäiväisellä raatamisella, juhla antaa tilaisuuden istahtaa hetkeksi lepäämään ja nauttimaan. Juhla pilkkoo ja jäsentää arkea, nostaa arjen yläpuolelle ja antaa voimia arkeen.

Koko arjen käsite on melko uusi. Agraariyhteiskunnassa ei ollut erikseen arkea ja juhlaa, oli vain elämää. Aikakäsitys oli syklinen, ja vuodenkierto määräsi ajankäytön. Talvella vietettiin luppoaikaa, kesällä tehtiin pitkää päivää. Vasta kun siirryttiin kaupunkiin ja palkkatyöhön, työ- ja vapaa-aika erotettiin toisistaan ja aikakäsitys muuttui lineaariseksi. Nyt mennä viuhdotaan koko ajan eteenpäin. Deadlinet ja stressi pitävät yllä kiirettä. Välillä on pakko pitää taukoa, jotta jaksaa taas porskuttaa, ja sitä varten ovat juhlat.

Juhlaan kuuluu odotus ja valmistautuminen. Arkea ei valmistella, arki vain on. Juhlaa rakennetaan tarkoituksella, ja tunnelmaan virittäydytään vähitellen. Se on osa juhlan nautintoa. Juhlaan pannaan parempaa päälle ja unohdetaan hetkeksi arkihuolet. Juhlaa on kuplivan kevyt mieli ja usein juomakin.

Juhlahetki on vapautta arjesta, mutta vapaus tarvitsee rajat. Vapaus on vapautta jostakin, irtautumista rajoista. Noiden rajojen on silti oltava olemassa, sillä rajaton vapaus ei ole vapautta. Kesälomalla tai sapattivapaalla voi tuntea olevansa vapaa, mutta jos vapaus työstä on pysyvä olotila, kuten pitkäaikaistyöttömällä, se ei ole vapautta vaan ahdistavaa arkea.

Vapauteen kuuluu, että saa itse määritellä irtautumisensa tavan, ajankohdan ja pituuden. Vapautta on vetäytyä halutessaan määräajaksi yksinäisyyteen, mutta pakollinen yksinäisyys – äärimmäisenä muotona vankila – on vapauden vastakohta. Aivan niin kuin arki on juhlan vastakohta.

Arjesta voi tehdä parempaa ja mielekkäämpää, mutta juhlaa siitä ei saa tekemälläkään.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät

Blogin kirjoittajat
ovat Oma huone -työryhmän jäseniä ja kertovat huomioitaan sivuston aihepiireistä ja vähän muustakin maailmanmenosta, välillä kieli poskessa ja välillä tiukasti keskellä suuta, joskus silmälasit vinossa ja kukkahattu kireällä muttei koskaan pahaa tarkoittaen.
Tuulia on viisikymppinen tyhjän pesän hautoja, joka yrittää ymmärtää ajan kulumista ja päästä sinuiksi ikääntyvän itsensä ja maailman kanssa.
Hannele Koo, viisikymmentä ja risat, kiinnittää huomiota havaitsemiinsa ikäsyrjiviin käytäntöihin, mutta on siitä huolimatta aidosti hellä ja kiltti humanisti. Ainakin useimmiten.
Vastatuuleen huutelija ihmettelee, äimistelee ja ärsyyntyy, kysyy mieluummin kuin vastaa eikä halua olla valju keskitien kulkija (vaikka todellisuudessa onkin).
(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään