Ikäkemus kertoo aivojen kunnosta

Kaikki vanhenevat, mutta kaikki eivät tunne itseään sen ikäiseksi kuin todellisuudessa ovat. Siksi puhutaan subjektiivisesta iästä eli omasta ikäkokemuksesta, joka ei välttämättä vastaa vuosissa mitattua ikää.

Jo aiemmin on tiedetty, että oma ikäkokemus on yhteydessä hyvinvointiin ja terveyteen. Jos keski-ikäinen tai ikääntyvä tuntee itsensä ikäistään vanhemmaksi, se ennakoi terveyden nopeampaa heikkenemistä ja lyhyempää elinikää.

Nyt on ensimmäistä kertaa osoitettu, että subjektiivinen ikäkokemus näkyy myös aivoissa: itsensä ikävuosiaan nuoremmaksi kokevien aivoissa on vähemmän ikääntymismuutoksia kuin niillä, jotka tuntevat itsensä ikäisekseen tai vanhemmaksi. Heillä on siis ”nuoremmat” aivot.

Ikääntymisen myötä aivojen hermoradat heikkenevät ja harmaan aineen määrä vähenee. Se aiheuttaa muun muassa kognitiivisten kykyjen eli älyllisen toimintakyvyn heikkenemistä. Eri ihmisillä se tapahtuu eri tahtiin.

Tutkijat arvelevat, että itsensä vanhaksi tuntevat saattavat aistia aivoissaan tapahtuvat ikääntymisprosessit ja siksi kokea itsensä vanhemmaksi kuin ovatkaan. Syy-seuraussuhde ei kuitenkaan ole itsestään selvä. Voi olla niinkin, että itsensä nuoremmaksi tuntevat elävät fyysisesti ja henkisesti aktiivisempaa elämää ja heidän aivonsa ovat siksi paremmassa kunnossa.

Niinpä niiden, jotka tuntevat itsensä ikävuosiaan vanhemmaksi, on syytä tarkastella elämäntapojaan ja kiinnittää erityistä huomiota aivoterveyteen. Liikunta, terveellinen ruokavalio ja kaikenlainen aktiivisuus ovat hyväksi sekä aivoille, fyysiselle terveydelle että henkiselle hyvinvoinnille, jotka ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.
Lähde:

Seyul Kwak, Hairin Kim, Jeanyung Chey, Yoosik Youm. Feeling How Old I Am: Subjective Age Is Associated With Estimated Brain Age. Frontiers in Aging Neuroscience, 2018; 10

(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään