Elämätön elämä - Nice Room Se, mitä ei koskaan tapahtunut

Se, mitä ei koskaan tapahtunut

Mennyt on meissä läsnä tavalla tai toisella. Kokemukset jättävät jälkensä ja muokkaavat meitä pitkin elämää. Mutta eivät pelkästään asiat, jotka ovat oikeasti tapahtuneet. Meihin vaikuttaa myös se, mitä ei ole tapahtunut; tekemättä jääneet teot, toteutumattomat toiveet, solmimattomat suhteet. Kaikki se, mitä olisi voinut tapahtua muttei kuitenkaan tapahtunut.

Emme voi olla ajattelematta, mitä olisi tapahtunut, jos. Elämäni olisi ollut toisenlaista, jos olisin silloin tehnyt sitä, jos olisi tapahtunut tätä, jos hän olisi ollut joku muu. Eläisin erilaista elämää ja olisin itsekin jotain muuta kuin nyt olen, jos olisin jossain kohtaa valinnut toisin, ajautunut toiselle polulle, tavannut toisia ihmisiä, jättänyt tekemättä jotain mitä tein.

Tapahtumien ohella myös jotkut ihmiset ovat elämässämme vahvasti läsnä poissaolonsa kautta, joskus voimakkaamminkin kuin läsnä ollessaan. Esimerkiksi läheisen puuttuminen on yksinäisen elämässä läsnä kaikessa, mitä hän tekee, jokaisessa päivässä ja jokaisessa hetkessä. Niin on myös kuollut läheinen, meidät jättänyt puoliso tai lapsi, joka ei koskaan syntynyt. Tilalla on aukko, iso tyhjä kohta elämässä. Menee aikaa, ennen kuin joku tai jokin korvaa sen. Täysin ei ehkä koskaan.
Toinen todellisuus

Siitä, mikä ei ollut olosuhteiden tai jonkin muun syyn takia mahdollista, tulee helposti elämämme tarina, tarina elämästä, joka meidän olisi pitänyt elää. Minusta olisi voinut tulla sitä ja sitä. Minusta olisi pitänyt tulla.

Tuo toinen todellisuus elää koko ajan kanssamme, todellisen elämän rinnalla. Psykoanalyytikko ja kirjailija Adam Phillips sanoo, että suuri osa sisäisestä elämästämme on kertomusta ja kuvittelua siitä, mitä olisi voinut tapahtua tai voisi vielä tapahtua, mielikuvaa elämästä, jota voisimme elää mutta emme elä.

Rakennamme mielessämme elämästä hohdokkaampaa. Esimerkiksi parisuhteen osapuolet ”tietävät” usein, että toisesta puuttuu jokin ominaisuus tai piirre, joka tekisi elämästä ja suhteesta paremman. Suhteen ongelmat johtuvat siis tuosta piirteestä, jota ei ole. Mielemme sepittää puuttuvan piirteen varaan onnellisempaa tarinaa.

Elämätön elämä – riskit, joita emme ottaneet, tilaisuudet, joihin emme tarttuneet – voi tehdä katkeraksi. Tekemättömien asioiden katuminen on tuskallisempaa kuin tehtyjen. Siitä, mikä meiltä puuttuu, voi tulla lähes pakkomielle. Tietyn iän jälkeen jotkin ovet sulkeutuvat lopullisesti, ja silloin jäljelle jäävät vain kuvitelmat siitä, millaista elämä olisi ollut, jos.
Lisää aiheesta:
Adams Phillips, Missing Out. In Praise of the Unlived Life. Hamish Hamilton 2012.
Takaisin minä-sivulle.

(c)2018, Kaikki oikeudet pidätetään